maanantai, 6. toukokuu 2013

On se laihduttaminen vaan niin perseestä

Tekisi mieli vain huutaa että minä en jaksa. No mitä muka pitäisi jaksaa? Syödä terveellisesti? Eihän siinä mitään jaksamista ole. Ei ole nälkä ja terveellinen ruoka on myös hyvää.

Lauantaina jouduin sellaiseen tilanteeseen mitä en ollut muistanut ajatella. Mitä sitten kun lähdet kyläilemään ja kavereiden kanssa ulos? Kun muut syövät niin oletko sinä syömättä ja kun olisi sinun ruoka-aikasi niin häivytkö vain jonnekkin syömään? Syötkö samaa (yleensä melko epäterveellistä) ruokaa vai omat eväät?

Meni aikalailla penkin alle. Tekisi mieli sanoa että seuraavalla kerralla viisaammin, mutta olisi se paljon huonomminkin voinut mennä. Ruokavalioni koostui lähinnä puurosta, pinaattikeitosta ja karkista. Hmm. Ei näin.

Ainoat positiiviset asiat:

Tuli käveltyä aika paljon, karkkeja tuli syötyä minun mittapuullani hyvinkin kohtuullisesti (7-10)

Noh, tänäaamuna kävi jo taas epäuskon hetki. Teki mieli vaan hakea jäätelöä ja mättää muutama paahtoleipä kunnon kerroksella juustoa naamariin. Onneksi jostain mieleni sopukasta tajusin että se kaduttaisi aivan helvetisti jälkeenpäin. Tunnesyöminen. Ahdistaa ihmissuhdesotkut niin heti tekee mieli vain syödä, syödä ja syödä kaikkea hyvää.

Mutta totuushan on se etteivät ne sotkut selviä vaikka miten monta pikkuleipää saisin kurkustani alas. Jos nälkä ei ole ongelma niin ruoka ei ratkaise sitä.

Asioilla on kyllä tapana selvitä. Nyt ei pidä ottaa turhaa stressiä mistään. Minun terveyteni on etusijalla.

Kävin oikein rauhallisella ja mukavalla lenkillä koiran kanssa. Tuntui hyvältä. Ei ollut mitään pakkoa että nyt pitää kävellä sen ja sen verran sitä tietty tahtia. Juuri tuota kaipaan elämääni. Pientä joustoa. Jos minulla olisi ollut ehdoton herkkulakko niin tämä terveyskuuri olisi jo päättynyt kun ensimmäinen karkki osuin huuliini. Aina ei voi voittaa, mutta riittää kun suurimmanosan ajasta menee hyvin. Ei tässä ole todellakaan tarkoituksena yhdessä yössä läskejä hävittää (vaikka ajatus kiehtoo luvattoman paljon)

Tänään oli aamupaino muuten 66.7 kg! Hyvä minä!

Olisi ihanaa painaa kesäloman alussa 60 kiloa. Se olisi oikea unelmien täyttymys. Ei se mahdotonta ole että painaisin kesäkuussa 60 kiloa jos vain jaksan pitää itsestäni huolta.

 

Välillä tekee todella pahaa katsoa omaa kehoani. Mietin vain reisiläskejäni ja isoa mahaani, jenkkakahvoista puhumattakaan. Tuntuu että voin pukeutua vain säkkeihin tämän vartalon kanssa. Muuten kaikkihan huomaisivat minun olevan läski. Silkkaa itsensä huijaamista. Ne säkithän saavat minut vain näyttämään vielä isommalta kuin olen. Minun pitäisi oppia arvostamaan itseäni. Se ei tarkoita sitä että olisin sinut kilojeni kanssa. Ehei, ei kenenkään kuulu olla ylipainoinen. Se tarkoittaa sitä että arvostaisin itseäni edes sen verran että pitäisin itseni normaalipainon sisällä ja huolehtisin siitä että söisin hyvin enkä enää koski siihen paskaan mikä saa minut onnettomaksi ja kehoni sairaaksi.

Olen varma että kun tästä päivästä mennään kolme kuukautta eteenpäin niin olen aivan eri ihminen. Aivan varma.

 

lauantai, 4. toukokuu 2013

Epätoivon hetki

Voi tätä henkistä tuskaa. Reidet ovat liimautuneet yhteen ja pelastusrengas tursuaa vaikka miten vetäisi vatsaa sisään. Tekisi mieli vain hautua pariksi seuraavaksi kuukaudeksi peiton alle nukkumaan ja herätä upean kropan kanssa. Ei onnistu ei.

Ei ole mukavaa olla lihava. Oma vikanihan tämä tietysti on ja ei ne läskit sillä katoa jos nyt alan suruuni keksejä popsimaan. Eikä se jäätelökään auta. Ihme kyllä ei edes tee mieli.

Tuntuu että kaikki muut ovat niin ylipirteitä ja onnessaan aloittaessaan uudet elämäntavat. Minä enemmin vaivyn synkkään epätoivoon että miten ihmeessä olen voinut päästää itseni tähän kuntoo ja mitä se vaatii että näistä kiloista eroon pääsen.

Toisaalta kun lähdetään tästä jäätävästä negatiivisuuden kierteestä pois niin saisin olla ylpeä itsestäni. Minä lähdin tähän mukaan tänään. En siirtänyt mitään huomiseen.

Miksi oikein inhoan vartaloani? Olen lihava. Mutta jos oikein yrittää hienosti miettiä niin ei minun vartaloani ja itseäni kuulu inhota vaan liikakilojani jotka minun nyt kuuluu karistaa pois kehostani jotta olisin terveempi ja viihtyisin omissa nahoissani paremmin.

Minulla on ollut vartalo johon olen ollut tyytyväinen. Miksi siis luovuin siitä? Minun erheeni oli se että olin aivan liian hätäinen ja laihdutin väärin ja nopeasti. En minä sillä itseni näännyttämisellä mitään voittanut. Ja löysää oli vaikka luut näkyivät. (isot luut, en koskaan ole ollut lähelläkään alipainoa)

Kiinteä, terve normaalivartalo on minun ihanteeni. Toki ihannoin urheilullisia ja lihaksikkaitakin vartaloita, mutta itselleni realistinen tavoite on terve, normaalipainoinen kroppa. En ole valmis tekemään niin paljon töitä että saisin jonkun huippumallin vartalon. Yritän muokata elämäntapojani sellaisiksi että voin noudattaa niitä loppuelämäni ilman ainaista itsensä uuvuttamista ja pakkopullaa. Pitäähän elämän olla nautinnollista (en nyt tarkoita mitään ruokaan liittyvää).

Minulla olisi pudotettavaa 15 kiloa. Se on iso luku se. Mutta turha sillä on päätä rassata. Kilot kyllä tippuvat kun jaksan syödä oikein ja liikkua. Puntarilla rumppaamisesta masennun vain. Kesäkin on tässä tulossa niin ei kyllä voit ajanuutetta syyttää liikunnan puutteestani.

Rehellisesti sanottuna olen vain piilottanut itseni läskin alle. En uskalla olla se kuka oikeasti olen. Pelkään varmaan etten kelpaisikaan omana itsenäni. Nyt syytän kaikista epäonnistumisistani lihavuuttani. On totta että suurin syy on vain se etten ole viitsynyt pitää huolta linjoistani. Mutta jos en keskity ollenkaan niihin syihin jotka johtivat tähän niin aika äkkiä pudotetut kilot tulevat takaisin korkojen kera.

Minun pitää myöskin hyväksyä se että ei, en ole huomenna hoikka. Enkä ensi viikolla. Enkä ensi kuussakaan. Tämä vie aikaa. Ja aikaa on vienyt se lihominenkin. Ylipäätään voisin unohtaa koko laihdutuksen ja keskittyä syömään terveellisesti ja nostamaan sen perseeni penkistä ylös. Siinähän samalla ne kilot lähtisivät ilman että stressaisin kokoajan asiaa. Toisaalta en minä vaakaa ole mihinkään jättämässä. Päivittäisestä itseni punnitsemisesta täytyy tulla tapa. Minulla ei kyllä muuten painonhallinta onnistu alkuunkaan. Helpompi jättää turhat herkut syömättä kun tietää että seuraavana päivänä sen sitten näkee mitä on tullut syötyä.

En ole kertaakaan maininnut mistään herkkulakosta yms. Tiedän että jos jotakin kiellän itseltäni niin kohta lapan sitä suuhuni kaksin käsin. Ennemmin keskityn itseeni. Haluanko minä todella nyt syödä herkkuja? Tekeekö tämä pulla minut onnellisemmaksi? Voisin tehdä jotain muuta kuin syödä? Voisinko syödä jonkun minulle paremmin vaihtoehdon tämän sijaan?

Ja vaikka sitten söisinkin herkun niin ei se elämäntapamuutos siihen kaadu. Eihän se kiellettyä ollut, vain elämää.

Tosin sokerisista juomista aion luopua ihan vain hampaideni takia. Se on ehdoton ei. Ei mehua, ei limpparia, ei muuta kuin vettä ja maitoa. (mehukeittoa ei lasketa!)

real_women_in_underwear.jpg

938.jpg

483424_629159507098246_937031876_n.jpg

 

Kyllä se vaan niin on että täytyypi se päivittäinen ulkoilu ottaa tavoitteeksi. Kuten myös lihaskunnon parantaminen. Kuntosalille minusta ei ole, mutta kotijumppa omalla painolla sopii mainiosti. Voisin jumppapallonkin hankkia joskus.

Koska vain kotijumpasta kyse niin lihaskuntoakin ihan joka päivä voisin harjoittaa.

Kyllä vain, töitä pitää tehdä jos aikoo jotain saavuttaakin.

perjantai, 3. toukokuu 2013

Se on täysin,vain ja ainoastaan jäätelön syytä!

Jep. Tänään sen tajusin. Jäätelöhän se on syynä liikakiloihini ja vyötärölihavuuteeni! Niinkuin eilen oli leipä, sitä edellisenä päivänä keksit ja....

On sitä välillä vaikea ymmärtää mikä siellä pääkopassa oikein jumittaa. Syö vähemmän, liiku enemmän = laihdu ja ole onnellinen

Valitettavasti joudun toteamaan että vaikka miten järjellä tiedostan tuon niin ei se vain jostain syystä mene paksun kalloni läpi.

En minä aina lihava ole ollut. En suinkaan. Toki suuremman osan elämästäni ylipainon puolella olen keikkunut, mutta kyllä siinä normaalipainossakin välillä ollaan käyty. Suurin ongelmani taitaa olla se etten ajattele ruokaa ravintona. Syöminen on kaikkea muuta kuin kehon ravitsemista. Rentoudun syömällä jotain hyvää. Lohdutan itseäni jollain hyvällä kun on paha mieli. Korvaan rakkauden ruualla.

Kun olen lihava minun ei tarvitse huolehtia ulkonäöstäni, koska lihavuus tekee minusta ruman. Lihavana minun ei tarvitse yrittää, olenhan jo epäonnistunut ihmisenä kun olen päästänyt itseni lihomaan. Lihavana minulla ei voi olla suhdetta, koska eihän kukaan voi pitää minua viehättävänä. Miksi kukaan edes haluaisi suhdetta ihmisen kanssa joka ei pidä huolta itsestään? Lihavana minulla ei ole oikeutta pukeutua istuviin vaatteisiin. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ei ihme etten laihdu. Jos laihdutan vain muiden ihmisten tai ulkonäön takia niin eihän siitä mitään tule. Ei kukaan jaksa muita ikuisesti mielistellä.

Onhan se myönnettävä etteivät nämä liikakilot itsetuntoa nostele taivaisiin. Mutta se että olen lihava ei kerta kaikkiaan tee minusta yhtään huonompaa ihmistä. Minun ei kuulu hävetä itseäni ja sitä kuka olen. Olen keskittynyt pakkomielteisesti etsimään itsestäni vikoja ja unohtanut täysin kaikki hyvät puoleni. Olenhan minä ihan hyvä tyyppi.

Ylipaino tekee minut onnettomaksi. Tekeekö hoikkuus minut sitten onnelliseksi? Enpä usko. Ei se elämä niin mene että sillä sekunnilla kun vaaka näyttää tiettyä lukua niin hokkuspokkus olen maailman onnellisin tyttö.

Olen itse vastuussa onnellisuudestani. On helppoa olla välittämättä. Vähän turhankin helppoa. En yhtään ihmettele niitä ihmisiä jotka eräänä päivänä vain havahtuvat painavansa 200 kiloa. Miksi pitäisi välittää? Entä jos ei vaan jaksa? Entä jos on jotain tärkeämpääkin kuin oma ulkonäkö ja terveys? Niin kuin mitä muka? Tekosyitä.

Voin rehellisesti sanoa että minulla riittää tekosyitä syödä väärin joka tilanteessa. Tai jos ei riitä niin ainahan voin aloittaa "huomenna" alusta. Jos en aina aloittaisi terveellisiä elämäntapoja "huomenna" niin olisin oikein sutjakassa kunnossa.

Mietin (niin kuin varmasti moni muukin laihduttaja) mistä kaikki muut repäisevät motivaationsa pysyä "kaidalla tiellä" Minulta kun se ei vaa tunnu onnistuvan hyvällä eikä pahallakaan. Kyllähän se vetää mielialan aika alas.

Valitettavasti totuus on se että itse minä sen ruuan suuhuni laitan. Itse minä päätän istua koko päivän sisällä tietokoneella. Itse minä päätän jättää lenkin väliin vaikka tiedän sen tekevän minulle hyvää. Minun käteni siellä keksipussilla käy.

Tuntuu että minulle olisi mahdoton pysyä päätöksissäni. Mistäköhän se johtuu?

Yleensä olen yksinkertaisesti liian ankara. Syön aivan liian vähän ja sitten illalla iskee kamala nälkä ja siihen loppui laihdutus.

Miten ihminen joka on koko pienen ikänsä inhonnut liikuntaa voisi yht'äkkiä alkaa liikkumaan päivittäin vähintään sen kaksi tuntia?

Kauhean masentava alku. Päätin että nyt kyllä pitää läskeille jotain tehdä, eihän tämä nyt näin voi jatkua että syön päivittäin huonosti ja lihon lihomistani. Ehei! Kesäkin on tulossa enkä haluaisi piilotella valtavien telttojen alla. En halua enää hävetä kehoani. En toki odota että kesäkuntoon pääsisin kun kerran näin myöhässä olen "kesäkuntoon 2013" kanssa. Mutta on se kesä ensi vuonnakin.

Voin huonosti kun syön epäterveellisesti. Henkisesti ja fyysisesti. Ei ole mukavaa olla kokoajan turvoksissa samalla kun soimaan itseäni pyöristyneestä olomuodostani jatkuvasti peilin edessä.

No miksi sitten en halua syödä terveellisesti? Kyllä vain, taitaa se nyt vain haluamisesta olla kiinni. Tai laiskuudesta. Usein vain ajattelen että on helpompaa syödä päin persettä. Ei tarvitse miettiä ollenaan mitä suuhun laittaa tai ei laita.

No entä miksi ihmeessä sitten tahtoisin syödä terveellisesti? Jotta laihtuisin ja näyttäisin hyvältä? Siinä vaiheessa kun alkaisi olemaan iltanapostelun aika niin se pelkkä peilikuva ei tunnu riittävän motivaatioksi alkuunkaan. Siihen että peilikuva näyttää hyvältä menee kuukausia, mutta siinä että avaisin suklaalevyn menee muutama sekunti. Nopea mielihyvä.

Minulla on henkisesti ja fyysisesti HYVÄ OLO kun syön terveellisesti. Jaksan paremmin eikä kaikki energia kulu rasvaisen ruuan sulattamiseen. Minä haluan syödä terveellisesti, koska haluan pitää huolta itsestäni. Haluan olla terve. Haluan että minulla on hyväkuntoiset hiukset ja iho. Haluan jaksaa elää. Tiedän että kun syön terveellisesti niin kyllä ne läskitkin siitä hiljalleen lähtevät kaunista vrtaloani pilaamasta.

Terveellisesti syöminen tuntuu pääosin pakolta. Mutta eihän se sitä ole. Se on vain minun parhaakseni. En voi lopun ikääni syödä päin persettä. Jos ei nyt mietinä niitä kaameita liikakiloja mitkä siitä seuraisivat niin ainakin henkisesti olisin niiin hajalla ainaisesta makkaran ja suklaan mussuttamisesta. Syön terveellisesti terveyteni takia. En siksi että laihtuisin niin ja niin monta kiloa ja näyttäisin siltä ja siltä.

Eli ei siis mitään syytä jatkaa epäterveellisiä elämäntapojani. On vaikeaa syödä terveellisesti. Miksi? Aivan pakko kyseenalaistaa ajatukseni. Mikä siinä on vaikeaa? Se ettei kokoajan tarvitsekkaan syödä ja olla turvonneena? Se kun vaaka alkaa hiljalleen näyttää mieluisempia lukuja ja olo on kevyempi? Se kun vanhat vaatteet alkavat taas mahtua päälleni?

Pelkäänkö että kuolen nälkään? Mahdotonta tämän ihrakasan kanssa. Pelkäänkö että joudun kärvistelemään nälässä? Miksi? Enhän minä mitään nälkäkuuria ole aloittamassa, vaan vaihtamassa roskaruuan terveelliseen sapuskaan. Pelkäänkö etten osaa täyttää ruualla täyttämääni tyhjiötä uudestaan? Pelkäänkö tajuavani jotain elämästäni kun ruoka ei ole enää päällimmäisenä asiana? Huomaanko kenties olevani yksinäinen kun jääkaapilla jatkuvasti käyminen ei enää täytä päivääni?

Usein ajattelen että terveellisesti syöminen on täynnä kieltoja. Yleensä minun terveellisen elämäntapani tarkoittavatkin tiukkaakin tiukempaa diettiä. Ei herkkuja, ei leipää, ei perunaa, ei...

Nyt voisin lähestyä ruokavaliota hiukan eritavoin. Onhan tullut jo todistettua että kielloilla en voita mitään. Ennemminkin voisin käyttää sanaa vaihtaminen. Vaihdan vanhat herkut johonkin parempaan.

Nälkää ei tarvitse nähdä, mutta ei myöskään tarvitse syödä liikaa.

Kaloreita harvemmin mietin, mutta ehkä voisi olla ihan hyväksi alkaa niihinkin enemmän huomiota kiinnittämään.

1200 - 1400 kaloria päivässä olisi minulle oikein sopiva määrä. En elä kovin aktiivista elämää ja päivät kuluvatkin suurimmaksi osaksi kotona välivuoden takia.

Usein ajattelen leipää pahana asiana, koska sorrun syömään sitä aivan liikaa. Mutta tarvitseehan vatsa kuituja toimiakseen!

Aamupala, päivän tärkein ateria? Voi ollakkin. Sillä se päivä lähtee käyntiin ja sen avulla tulisi jaksaa lounaaseen asti.

Hyvä ateria koostuisi 200 - 300 kalorista.

Minun aamupala voisi siis olla

a) Kaurapuuro (1dl hiutaleita, 2 dl vettä) ja lasi maitoa. Kaurapuuron päälle voisi kaataa vähäkalorista mehukeittoa.

b) 150g jugurttirahkaa, sekaan mehukeittoa, lasi vettä

c) ruisleipä, sipaisu rasvaa, kurkkua&tomaattia päälle, lasi maitoa, hedelmä

Lounas

a) kanaa/tonnikalaa/muuta lihaa + vihanneksia, salaattia yms. lasi maitoa & vettä

b) jokin keitto (pinaattikeitto, jauhelihakeitto, kasvissosekeitto...)

Päivällinen

Ks. lounas

Iltapala

a) ruisleipä, rasvaa, tomaattia&kurkkua, lasi maitoa & vettä, hedelmä

b) maustamatonta jugurttia + mehukeittoa, lasi maitoa & vettä

c) jugurttirahka, mehukeitto, lasi vettä

 

Tekisi mieli alkaa vielä liikunnastakin selittämään, mutta hyvänen aika nyt sentään. Minulle riittää jos saan itseni huomenna ulos patistettua. Olkoon siinä ensimmäinen tavoite.