Tekisi mieli vain huutaa että minä en jaksa. No mitä muka pitäisi jaksaa? Syödä terveellisesti? Eihän siinä mitään jaksamista ole. Ei ole nälkä ja terveellinen ruoka on myös hyvää.

Lauantaina jouduin sellaiseen tilanteeseen mitä en ollut muistanut ajatella. Mitä sitten kun lähdet kyläilemään ja kavereiden kanssa ulos? Kun muut syövät niin oletko sinä syömättä ja kun olisi sinun ruoka-aikasi niin häivytkö vain jonnekkin syömään? Syötkö samaa (yleensä melko epäterveellistä) ruokaa vai omat eväät?

Meni aikalailla penkin alle. Tekisi mieli sanoa että seuraavalla kerralla viisaammin, mutta olisi se paljon huonomminkin voinut mennä. Ruokavalioni koostui lähinnä puurosta, pinaattikeitosta ja karkista. Hmm. Ei näin.

Ainoat positiiviset asiat:

Tuli käveltyä aika paljon, karkkeja tuli syötyä minun mittapuullani hyvinkin kohtuullisesti (7-10)

Noh, tänäaamuna kävi jo taas epäuskon hetki. Teki mieli vaan hakea jäätelöä ja mättää muutama paahtoleipä kunnon kerroksella juustoa naamariin. Onneksi jostain mieleni sopukasta tajusin että se kaduttaisi aivan helvetisti jälkeenpäin. Tunnesyöminen. Ahdistaa ihmissuhdesotkut niin heti tekee mieli vain syödä, syödä ja syödä kaikkea hyvää.

Mutta totuushan on se etteivät ne sotkut selviä vaikka miten monta pikkuleipää saisin kurkustani alas. Jos nälkä ei ole ongelma niin ruoka ei ratkaise sitä.

Asioilla on kyllä tapana selvitä. Nyt ei pidä ottaa turhaa stressiä mistään. Minun terveyteni on etusijalla.

Kävin oikein rauhallisella ja mukavalla lenkillä koiran kanssa. Tuntui hyvältä. Ei ollut mitään pakkoa että nyt pitää kävellä sen ja sen verran sitä tietty tahtia. Juuri tuota kaipaan elämääni. Pientä joustoa. Jos minulla olisi ollut ehdoton herkkulakko niin tämä terveyskuuri olisi jo päättynyt kun ensimmäinen karkki osuin huuliini. Aina ei voi voittaa, mutta riittää kun suurimmanosan ajasta menee hyvin. Ei tässä ole todellakaan tarkoituksena yhdessä yössä läskejä hävittää (vaikka ajatus kiehtoo luvattoman paljon)

Tänään oli aamupaino muuten 66.7 kg! Hyvä minä!

Olisi ihanaa painaa kesäloman alussa 60 kiloa. Se olisi oikea unelmien täyttymys. Ei se mahdotonta ole että painaisin kesäkuussa 60 kiloa jos vain jaksan pitää itsestäni huolta.

Välillä tekee todella pahaa katsoa omaa kehoani. Mietin vain reisiläskejäni ja isoa mahaani, jenkkakahvoista puhumattakaan. Tuntuu että voin pukeutua vain säkkeihin tämän vartalon kanssa. Muuten kaikkihan huomaisivat minun olevan läski. Silkkaa itsensä huijaamista. Ne säkithän saavat minut vain näyttämään vielä isommalta kuin olen. Minun pitäisi oppia arvostamaan itseäni. Se ei tarkoita sitä että olisin sinut kilojeni kanssa. Ehei, ei kenenkään kuulu olla ylipainoinen. Se tarkoittaa sitä että arvostaisin itseäni edes sen verran että pitäisin itseni normaalipainon sisällä ja huolehtisin siitä että söisin hyvin enkä enää koski siihen paskaan mikä saa minut onnettomaksi ja kehoni sairaaksi.

Olen varma että kun tästä päivästä mennään kolme kuukautta eteenpäin niin olen aivan eri ihminen. Aivan varma.