Voi tätä henkistä tuskaa. Reidet ovat liimautuneet yhteen ja pelastusrengas tursuaa vaikka miten vetäisi vatsaa sisään. Tekisi mieli vain hautua pariksi seuraavaksi kuukaudeksi peiton alle nukkumaan ja herätä upean kropan kanssa. Ei onnistu ei.

Ei ole mukavaa olla lihava. Oma vikanihan tämä tietysti on ja ei ne läskit sillä katoa jos nyt alan suruuni keksejä popsimaan. Eikä se jäätelökään auta. Ihme kyllä ei edes tee mieli.

Tuntuu että kaikki muut ovat niin ylipirteitä ja onnessaan aloittaessaan uudet elämäntavat. Minä enemmin vaivyn synkkään epätoivoon että miten ihmeessä olen voinut päästää itseni tähän kuntoo ja mitä se vaatii että näistä kiloista eroon pääsen.

Toisaalta kun lähdetään tästä jäätävästä negatiivisuuden kierteestä pois niin saisin olla ylpeä itsestäni. Minä lähdin tähän mukaan tänään. En siirtänyt mitään huomiseen.

Miksi oikein inhoan vartaloani? Olen lihava. Mutta jos oikein yrittää hienosti miettiä niin ei minun vartaloani ja itseäni kuulu inhota vaan liikakilojani jotka minun nyt kuuluu karistaa pois kehostani jotta olisin terveempi ja viihtyisin omissa nahoissani paremmin.

Minulla on ollut vartalo johon olen ollut tyytyväinen. Miksi siis luovuin siitä? Minun erheeni oli se että olin aivan liian hätäinen ja laihdutin väärin ja nopeasti. En minä sillä itseni näännyttämisellä mitään voittanut. Ja löysää oli vaikka luut näkyivät. (isot luut, en koskaan ole ollut lähelläkään alipainoa)

Kiinteä, terve normaalivartalo on minun ihanteeni. Toki ihannoin urheilullisia ja lihaksikkaitakin vartaloita, mutta itselleni realistinen tavoite on terve, normaalipainoinen kroppa. En ole valmis tekemään niin paljon töitä että saisin jonkun huippumallin vartalon. Yritän muokata elämäntapojani sellaisiksi että voin noudattaa niitä loppuelämäni ilman ainaista itsensä uuvuttamista ja pakkopullaa. Pitäähän elämän olla nautinnollista (en nyt tarkoita mitään ruokaan liittyvää).

Minulla olisi pudotettavaa 15 kiloa. Se on iso luku se. Mutta turha sillä on päätä rassata. Kilot kyllä tippuvat kun jaksan syödä oikein ja liikkua. Puntarilla rumppaamisesta masennun vain. Kesäkin on tässä tulossa niin ei kyllä voit ajanuutetta syyttää liikunnan puutteestani.

Rehellisesti sanottuna olen vain piilottanut itseni läskin alle. En uskalla olla se kuka oikeasti olen. Pelkään varmaan etten kelpaisikaan omana itsenäni. Nyt syytän kaikista epäonnistumisistani lihavuuttani. On totta että suurin syy on vain se etten ole viitsynyt pitää huolta linjoistani. Mutta jos en keskity ollenkaan niihin syihin jotka johtivat tähän niin aika äkkiä pudotetut kilot tulevat takaisin korkojen kera.

Minun pitää myöskin hyväksyä se että ei, en ole huomenna hoikka. Enkä ensi viikolla. Enkä ensi kuussakaan. Tämä vie aikaa. Ja aikaa on vienyt se lihominenkin. Ylipäätään voisin unohtaa koko laihdutuksen ja keskittyä syömään terveellisesti ja nostamaan sen perseeni penkistä ylös. Siinähän samalla ne kilot lähtisivät ilman että stressaisin kokoajan asiaa. Toisaalta en minä vaakaa ole mihinkään jättämässä. Päivittäisestä itseni punnitsemisesta täytyy tulla tapa. Minulla ei kyllä muuten painonhallinta onnistu alkuunkaan. Helpompi jättää turhat herkut syömättä kun tietää että seuraavana päivänä sen sitten näkee mitä on tullut syötyä.

En ole kertaakaan maininnut mistään herkkulakosta yms. Tiedän että jos jotakin kiellän itseltäni niin kohta lapan sitä suuhuni kaksin käsin. Ennemmin keskityn itseeni. Haluanko minä todella nyt syödä herkkuja? Tekeekö tämä pulla minut onnellisemmaksi? Voisin tehdä jotain muuta kuin syödä? Voisinko syödä jonkun minulle paremmin vaihtoehdon tämän sijaan?

Ja vaikka sitten söisinkin herkun niin ei se elämäntapamuutos siihen kaadu. Eihän se kiellettyä ollut, vain elämää.

Tosin sokerisista juomista aion luopua ihan vain hampaideni takia. Se on ehdoton ei. Ei mehua, ei limpparia, ei muuta kuin vettä ja maitoa. (mehukeittoa ei lasketa!)

Kyllä se vaan niin on että täytyypi se päivittäinen ulkoilu ottaa tavoitteeksi. Kuten myös lihaskunnon parantaminen. Kuntosalille minusta ei ole, mutta kotijumppa omalla painolla sopii mainiosti. Voisin jumppapallonkin hankkia joskus.

Koska vain kotijumpasta kyse niin lihaskuntoakin ihan joka päivä voisin harjoittaa.

Kyllä vain, töitä pitää tehdä jos aikoo jotain saavuttaakin.